web space | free hosting | Business Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting
THIS SITE MAY POSE A MINOR THREAT. IF YOU FEEL THIS SITE IS SAFE YOU MAY CONTINUE AT YOUR OWN RISK.
 
 
 
 
 

 

 
 
 
Israel, -naiskaupan keskus?

 

Eurooppalaisten etninen puhdistus, osat 1., 2., 3., 4., 5.

 

Ensimmäinen puheenvuoro Ina Friedmanilla, joka kirjoitti seuraavan moneenkin paikkaan lainatun artikkelin alunperin "Jerusalem Reportiin". Hänen kirjoituksensa "Victoria's, and Israel's, Ugly Secret" lokakuussa 2001 käynnisti suhtautumisen muutoksen Israelissä rehoittavaan naiskauppaan ja pakkoprostituutioon:
 
 
 

Victorian ja Israelin synkkä salaisuus

 

Tuhansia naisia on kuljetettu Israeliin joka vuosi prostituoiduiksi. Monet heistä vastoin tahtoaan, välittäjien raiskaamina ja pahoinpiteleminä. Nyt yksi heistä on lyönyt takaisin...

Jos ohitat hänet kadulla, hänessä ei ole mitään mikä kiinnittäisi huomiotasi. Victoria voisi olla tyttäresi, sisaresi tai vaimosi. Todellisuudessa, ennenkuin hänen koettelemuksensa alkoivat, hän opiskeli lakia Moldovan tasavallassa, ja hän toivoo yhä voivansa jatkaa opintojaan täällä.

Se on vain jotain hänen äänessään kun hän alkaa puhua, kuin kuiskaamalla, murteellista hebreaa, aavistat pelon hänen äänessään, surullisuuden hänen silmissään ja uupumuksen jota hänen olemuksena ilmaisee.

Vain kun kuulet hänen tarinansa ymmärrät että tämä intelligentti vaatimaton 21-vuotias nainen -yksi miljoonista jotka on ihmiskaupattu (trafficking) prostituutioon tänäkin vuonna- on sankaritar. Ei jossakin abstraktissa maailmanlaajuisessa taistelussa ihmisoikeuksien puolesta, vaan hyvin omakohtaisessa taistelussaan noustakseen ylös uhrin asemasta, ja ottaa oma elämänsä jälleen omiin käsiinsä.

Sysäys, joka johti Victorian painajaiseen jossa hän eli viimeiset 16 kuukautta, oli opiskelun jatkamiseen tarvittavien rahojen loppuminen, ja ettei perhe voinut auttaa häntä. Hänet houkuteltiin Israeliin tarjoamalla työtä hierojana. Luvattu kuukausipalkka oli 1000 USD, mikä oli lähes tähtitieteellistä verrattuna hänen Moldovassa ansaitsemaansa 30 dollariin kuukaudessa.

Victorian epäilyt heräsivät vasta kun "työnvälittäjä" antoi hänelle väärän passin Romanian kautta matkustamiseen, mutta vasta perillä Israelissa elokuussa 1999 hänelle selvisi totuus. Mies joka haki hänet lentokentältä otti passin häneltä, kuljetti hänet autolla pieneen kaupunkiin Negevissä.

Totuus uudesta työstä oli riipaiseva: Hänelle kerrottiin että "työnvälittäjä" oli myynyt hänet bordelliin, ja Victorian täytyi hankkia "työllään" oma ostohintansa 6.500 USD ennenkuin hän voisi päästä vapaaksi tai pitää tulonsa itsellään. Häneltä vaadittiin myös omistajan ja tämän ystävien palvelemista seksillä. Tyytyväisten asiakkaiden maksamat tipit hän saisi pitää.

"Meitä pidettiin lukkojen takana tai vartioituina koko ajan, ja meitä kuljetettiin paikasta toiseen", kertoo Victoria kun kysyn miksi hän ei paennut. "Eikä minulla olisi ollut rahaa eikä passia kotimatkaan."

Koska hän oli tullut Israeliin laittomasti, hän pelkäsi viranomaisia. Hänellä oli myös syitä epäillä, että paikallinen poliisi oli yhteydessä hänen "omistajiinsa". Poliiseja oli ollut asiakkaiden joukossa eräässä niistä paikoista joissa hän "palveli". "Heillä oli uniformut ja partioautot odottivat heitä ulkopuolella."

Eniten Victoria pelkäsi kuitenkin vangitsijoitaan. "He uhkailivat, että jos karkaan, he etsivät minut Moldovasta ja voin olla varma että he kostavat."

11 kuukauden aikana Victoria työskenteli useissa bordelleissa, asuinhuoneistoissa ja hotelleissa Beershebassa ja Tel Avivissa kello kymmenestä aamulla yhteentoista illalla, seitsemän päivää viikossa, palvellen 10-20 asiakasta päivässä. Viisi kertaa hänet myytiin parittajalta toiselle, ja jokainen näistä pakotti hänet hankkimaan ostohintaansa takaisin.

Tänä aikana kolme hänen omistajaansa tai omistajan poikaa raiskasi hänet. Joskus poliisi teki ratsian bordelliin jossa Victoria työskenteli, mutta "omistajan" antamat väärennetyt henkilöllisyystodistukset hyväksyttiin aina poliisiasemilla, ja Victoria palautettiin takaisin orjuuteen.

Vain yhden kerran, 27.07.2000, toisella kerralla kun hän oli pidätettynä, poliisi kiinnostui tarkemmin hänen henkilöllisyydestään. "Näytin heille väärennetyt todistukseni, mutta tälläkertaa he kyselivät enemmän. En osannut vastata. Kerroin pelästyneenä totuuden", Victoria muistelee.

Yhden koettelemuksen päättyessä alkoi toinen. Laittomana maahantulijana Victoria oli pidätettynä kuukauden, ja toisen kuukauden Neveh Tirzahin naisvankilassa Ramallahissa odottamassa karkoitusta, kunnes laittomien maahanmuuttajien tukipalvelu Tel Aviv NGO löysi hänet. Victoria toivoi saavansa tukipalvelun avulla itselleen asianmukaiset dokumentit päästäkseen lähtemään Israelista.

"Enemmän kuin vuosi helvetissä, ja olen lähtemässä takaisin ilman penniäkään taskussa..." tuli Victoria mutisseeksi tukipalvelun johtajan Sigal Rozenin kuullen. Silloin Rozen oli välittömästi ehdottanut, että Victoria voisi jäädä kahdeksi vuodeksi tukemaan samanlaisessa asemassa olevia naisia.

Rozenin idea oli, että auttamalla muita uhreiksi joutuneita naisia Victoria pystyy lyömään takaisin. "Ei ainoastaan rangaistusta niille, jotka ovat alistaneet sinua?"

Par´aikaa käydään kolmea oikeusprosessia Victorian nimissä tai hänen avullaan. Ensimmäinen on rikosjuttu hänen kolmea "omistajaansa" vastaan.

Syytökset heitä kohtaan eivät sisällä naisten kauppaamista (traffiking), sillä Victoria oli viimeksi myyty kuukautta ennen kuin lainmuutos teki ihmiskaupasta rikollisen Israelissa. Raiskaukset ja sodomia raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehtyinä, jne., mitkä sisältyvät syytteisiin, ovat kuitenkin yhtä törkeitä rikoksia.

Toinen on siviilijuttu Beersheban työoikeudessa, missä Victoria hakee kuudelta "omistajaltaan" tukipalvelun asianajan Nomi Levenkronin edustamana yhdistettyä 200 000 USD:n summaa käsittäen maksamattomat palkat ja orjuutuksen aiheuttaman kivun ja tuskan. Kolmas oikeusprosessi on vetoomus korkeimmalle oikeudelle ja sisäministeriölle, että Israelin valtio kustantaa Victorian oleskelun maassa sen ajan kun hän todistaa em. prosesseissa.

Siitä alkaen, kun Victoria vapautui Neveh Tirzahin vankilasta, hän on elänyt kätkeytyneenä aiemmilta hyväksikäyttäjiltään, ilman poliisisuojelua, yksityisten ihmisten suojissa. Hän ei ole saanut tarvitsemaansa lääkärinhoitoa. Hän ei ole saanut tarvitsemaansa psykologista huolenpitoa. "Victorian vapautuspäätöksen ehdot kieltävät häntä tekemästä töitä sinä aikana kun on vielä viipyy Israelissa", muistuttaa hänen asianajajansa Levenkron. "Kuka sitten huolehtii hänestä?"

Victorian vaatimukset siviilioikeudessa ja vetoomus korkeimmalle oikeudelle ovat Israelissa ennenkuulumattomia, mutta koska monet hänen vaatimuksistaan ovat yhteisiä tuhansille ihmiskaupan uhreille ja prostuutioon sotketuille Israelissa, pitäisi ihmetellä sitä miksi tälläinen on voinut jatkua näin kauan.

Tosiaankin, Israelin poliisin kansallisen päämajan tutkimusosaston johtaja ja uuden ministeröidenvälisen naiskauppaa tutkivan komitean puheenjohtaja Avi Davidovich toteaa että ongelma on kasvanut 90-luvun alusta lähtien.

"Kasvuun on neljä syytä", kertoo Davidovich. "Israelin väestön määrä on nopeasti kasvanut, ja siten myös seksuaalisten palvelujen tarvitsijoiden määrä. Ulkomaalaisen työvoiman määrä on myös kasvanut, ja heistä useimmat ovat yksinäisiä miehiä. Avautuvat rajat ja kasvava maailmanlaajuinen muuttoliike, erityisesti 'Itsenäisten maiden yhteisöstä' (ent. Neuvostoliitto), ja neljäntenä syynä on sosiaalisten normien rapautuminen Israelissa."

"Israelissa on yksinkertaisesti kasvamassa sellainen ajattelu, että nainen voidaan myydä", toteaa Leah Gruenpeter-Gold kaupattujen naisten ja prostitoitujen auttamiseen keskittyvän "Awareness Centerin" varajohtaja Tel Avivista. Eityisesti tämä koskee ihmiskaupan ja postituution uhreja. "Mielestäni ei voida sanoa, että seksikaupan laajeneminen olisi seurasta vieraasta työvoimasta Israelissa. Yritä löytää joku heistä joka pystyy maksamaan 60 USD tunnista prostituoidun kanssa. On enemmän kyse nuorten israelilaisten muuttuneista asenteista. Sekä naimissaolevat että "sinkku"-miehet ostavat seksiä."


Ortodoksi-juutalaisen sytyttämässä tulipalossa kuoli neljä tähän huoneeseen suljettua venäläistä naista.

Ihmiskaupatut naiset ovat Israelissa vain osa kasvavan laittoman siirtolaisuuden ongelmaa. "Ongelmat kasvavat kaiken aikaa, ja lehdistö repii joskus otsikoita -kuten neljän venäläisen prostituoidun palaessa kuoliaaksi lukittuina bordelliin jossa oli kalterit ikkunoissa, mikä tapahtui Tel Avivissa viime elokuussa - mutta sen jälkeen asia taas jää",sanoo Leah Gruenpeter-Gold.

Eräs syy hallituksen ja lehdistön kiinnostuksen puutteeseen on prostuution laillisuus Israelissa. Kuten oli laillista ihmiskauppa viime heinäkuuhun asti. Mikä on sitä lain määrittelemää rikollista tulonhankintaa? Parittajat saavat viisi vuotta vankeutta -seitsemän raskauttavissa tapauksissa- toiminnastaan, ja kaupatut naiset -laittomina maahanmuuttajina- joutuvat viikoiksi vankilaan ja karkoitetuiksi, samalla kun bordellien omistajat nauttivat verovapaudesta.

Toinen syy viranomaisten innon puutteeseen toimia tämän ongelman poistamiseksi, on epävarmuus siitä missämäärin kaupatut naiset ovat uhreja.

"Keskusteltuani satojen Neveh Tirzahin vankilassa karkoitustaan odottavien naisten kanssa, voin kertoa että vain osa heistä ilmoitti tulleensa huijatuiksi heitä täällä odottavan työn suhteen, tarkoittaen että heille oli vastattu tehtävien olevan au-parina tai mallina toiminista tai jotain vastaavaa", sanoo Hagay Herzl turvallisuusministeriöstä.

"Ylivoimainen enemmistö tulee tänne tietäen mitä heidän tulee tehdä ja kuinka paljon he tulevat ansaitsemaan", mikä on keskimäärin 700-1000 USD kuukaudessa. Herzl myöntää että monilla näillä naisilla ei ole käsitystä niistä kovista olosuhteista joihin he joutuvat ja kuinka kovaa työskentelyä heiltä vaaditaan. "Mutta suuri enemmistö tänne tulleista naisista on saanut palkkaa prostituoituna toimimisestaan", hän korostaa. "Ennen karkoitustaan jotkut jopa kertovat minulle, että he aikovat tulla takaisin sillä tämä on ainoa tapa jolla he voivat ansaita."

Avustustyöntekijät ovat keskustelleet tästä (Herzlin) näkemyksestä. Vaikka he eivät voi tietää, kuinka suuri osa tytöistä on Israelissa vastoin tahtoaan, se on kuitenkin heidän kokemuksiensa mukaan aivan toista luokkaa kuin "vähäinen osa". Siitä huolimatta sellaiset lausunnot, kuin Herzliltä siteerattu, helpottavat katseen kääntämistä pois selvästä ihmisoikeuksien loukkaamisesta, mitä liittyy seksi- ja ihmiskauppa-bisnekseen.

Viime toukokuussa (2000) julkistettu Amnesty Internationalin 23-sivuinen raportti ihmiskaupatuista naisista Israelissa vaatikin hallitusta "ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin ehkäistäkseen, tutkiakseen,asettaakseen syytteeseen ja rangaistakseen ihmisoikeusrikkomuksista ihmiskaupattuja (trafficked) naisia kohtaan" joita on tuotu Israeliin entisen Neuvostoliiton alueelta.

Raporttiin liittyi suositus säätää orjuus ja ihmiskauppa lailla rangaistavaksi, perustaa viranomaisten erityisyksikkö näiden rikkomusten tutkimiseen ja niistä syyttämiseen, käsitellä naisia uhreina eikä rikollisina, avata majoituspaikkoja ihmiskaupatuille naisille, pidätyksen ja vangitsemisen käyttämistä vain viimeisenä keinona, tarjota naisille lainopillista apua, neuvontaa ja lääkinnällisiä palveluja, kuten myös mahdollisuuden pyytää turvapaikkaa mikäli kotimaahan palaaminen on vaarallista.

Virallinen Israel oli silminnähden hölmistynyt tällaisen häpeäpilkun esilletulosta. Kesäkuun 13. 2000 Knesset asetti erityisen komission tutkimaan ihmiskaupattujen naisten tilannetta. Komission puheenjohtajaksi asetettiin Knessetin jäsen Zahava Gal-On. Heinäkuun lopulla annettiin lakiesitys, jonka mukaan ihmiskauppa tulee rikokseksi, josta enimmäisrangaistus on 16 vuotta vankeutta, 20 vuotta jos uhri on ollut alaikäinen. Ja viimeksi ministeriöidenvälinen komissio, edustaen oikeus-, sisäasian-, turvallisuus- ja sosiaaliministeriöitä, on aloittanut monien Amnestyn esilleottamien aiheiden tutkimisen.

Kuvaavinta on ehkä se, että Davidovichin ja Herzlin kaltaiset virkamiehet puhuvat nyt kaupatuista naisista uhreina, ja korostavat salakuljettajien ja parittajien syytteeseensaattamisen tarpeellisuutta mieluimmin kuin näiden hyväksikäyttämien naisten syyllistämistä.


Israelilaisia (tod.näk. venäläisiä?) ihmiskauppa-rikollisia Jerusalem Reportin kuvassa.

 

Toiveille, joita tämä virinnyt kiinnostus ja aktiivisuus herättää, asettaa budjetti rajat: "Me emme nyt puhu (seksi-kaupan) lopettamisesta vaan sen hillitsemisestä rajoittamalla sen laajuutta", selittää Davidovich. "Ja on selvää ettei poliisi voi perustaa majoituspaikkoja muuten kuin todistajien suojeluun liittyen rohkaistakseen näitä naisia todistamaan rikosjutuissa."

Herzl on aikeissa esittää suunnitelman todistajansuojelu-ohjelman laajentamista virkaanastuvalle ministerille. Hänen mukaansa poliisilla on käynnistymässä syvä-tutkimus, jolla pyritään saamaan selville tämän bisneksen todelliset pyörittäjät, maahantuojat ja parittajat. Herzl lupaa "näiden tutkimusten tuottavan lähitulevaisuudessa tuloksia, lopullisena tavoitteena ongelman eliminoiminen".

Mutta samaan aikaan ulkona kentällä ei ruusunpunaista sävyä näe. Knessetin valmistelukomitea piti vain kaksi istuntoa kuuden kuukauden toimijaksonsa aikana, ja prosessuaalisia mutkia on tullut matkaan. Beershebassa tiedetään tuomarin määränneen ihmiskaupatun naisen pysymään karkoitukseensa asti pidätytksen uhalla oleskelupaikassaan, ja juuri siinä bordellissa jossa hän on työskennellyt. Tämä ei tietenkään liity prostituutioon millään lailla!

Awareness Center -avustusjärjestö ilmoittaa Rishon Lezionin kaupungin Tel Avivista etelään myöntäneen liiketoimintalupia bordelleille. Kaupungin edustajat eivät ole vastanneet lehdistön kyselyihin.

Vielä tyrmäävämpää on tieto ensimmäisen uuteen anti-trafficking-lakiin perustuvan oikeudenkäynnin lopputuloksesta: Vain kahden vuoden tuomio. Tämäkään juttu ei olisi koskaan tullut tuomioistuimeen, ellei uhrin eräs asiakas, kibbutznik, olisi rakastunut häneen, lunastanut häntä "omistajaltaan", joka myikin tytön siitä huolimatta toisaalle. Vain kun kibbutznik järjesti tytön "kaappaamisen" vangitsijoiltaan, poliisi kiinnostui tapauksesta.

Yleisesti ottaen viimeisten kuuden kuukauden aikana on ollut nähtävissä lievä herääminen tämän ongelman suhteen, ja keskustelut viranomaisten kanssa antavat vaikutelman, että he alkavat lopultakin kiinnittää huomiotaan asiaan. Selvää käännöstä asennoitumisessa ei ole silti havaittavissa, mutta ihmiskaupan hyväksyttävyyden puolesta kampanjoidaan ahkerasti. "Haluaisin kovasti sanoa, että jotain on muuttunut uuden lain tultua viime heinäkuussa, mutta en voi", sanoo Gruenpeter-Gold.

"Vain pari kuukautta sitten meillä oli kova työ saada poliisi kuuntelemaan edes Victorian todistajanlausuntoa", muistuttaa Rozen 'Hotlinista'. "Heidän mukaansa tässä on Victorian sana parittajien sanaa vastaan, eikä tapausta voi perustaa tälle. Ja tämä oli sen jälkeen kun olin todistanut Knessetin komitealle, ja poliisi oli pyytänyt Victoriaa kuultavakseen. He olivat häpeissään siitä, ja me olemme häpeissämme kun tälläistä esiintyy valistuneessa demokratiassamme ja meillä yhä halutaan toimia toisella tavalla."

Eurooppalaisia tyttöjä juutalaisessa bordellissa, kalterit ikkunoissa. Tämä on kuin suoraan "Der Stürmerin" kauhupropagandasta, jota osa johtavista natseista myönsi sodan jälkeen välttäneensä lukemasta sen banaalisuuden takia. Ja Julius Streicher sentään hirtettiin Nürnbergissä sen takia mitä oli kirjoittanut. Nyt luemme samanlaisista asioista huolellisesti dokumentoituna ja viranomaistietoon perustuen arvostetuista israelilaisista lehdistä.

Ina Friedman Lainaamamme artikkelin kirjoittaja Ina Friedman on Jerusalem Reportin vanhempi toimittaja, erikoisalanaan politiikka. Hän on julkaissut myös kirjoja sekä Israelin ulko- ja sisäpoliittisesta lähihistoriasta, että toisen maailmansodan aikaisesta Holocaustista. Friedmania ovat kiinnostaneet selviytyjien tarinat ja saksalaisten keskitysleirien ei-juutalaiset uhrit. Hän muutti USA:sta Israeliin vuonna 1968.

Friedmanin yllä oleva kirjoitus Israelin seksiorjista oli ensimmäisiä suuren julkisuuden saaneita kuvauksia aiheesta, ja sitä on käännetty ja lainattu laajalti, vaikka Jerusalem Reportin silloinen toimittaja ja kustantaja David Horowitz on ärhennellyt lainaajille (mm. "Indymedia.org:lle"). Sen jälkeen asiaan on tarttunut mm. Amnesty International, ja israelilaisten avustusjärjestöjen ja orjuudenvastustajien työ on saanut julkisuutta ja tukea. Onkohan niin, että jos joku olisi tehnyt jo 1920-30 -luvuilla sen minkä Friedman neljä vuotta sitten, emme olisi koskaan kuulleet mitään Julius Streicherista?


 

 

 
Takaisin / Back
 
Google