Tiistaina 13.05. tuli kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta eräänlaisen afromarxilaisen vapautusrintaman hyökkäyksestä Angolasta ja Sambiasta käsin katangalaiseen Kolwezin kaivoskaupunkiin. Kyseessä oli tyypillinen marxilainen "vapautus", jossa kaupungin afrikkalaiset ja eurooppalaiset asukkaat joutuivat kokemaan Helvetin maan päällä, kunnes Ranskan silloinen presidentti rohkeni uhmata vasemmistoväritteistä yleistä mielipidettä ja median sössöttäjiä, ja lähettää muukalaislegioonan asukkaiden avuksi. Kuten kaikkialla, missä tapahtuu, suomalaisia oli mukana. -Ehkäpä molemmin puolin??

Korsikalla, legioonan koulutuskeskuskuksessa, "legioonalainen Peters", entinen kotkalainen työmies, joka oli vaihtanut Sunilan lautatapulit toisenlaiseen taaplattavaan, herätettiin muiden mukana tappavan tylsäksi arjeksi muuttuneesta rutinoituneesta koulutuksesta ja varuillaanolosta tiedolla odotettavissaolevasta hälytyksestä ja tehtävästä. Pian huhu tulevasta tehtävästä Katangassa, Kongon eteläisessä maakunnassa, muuttui käskynjaoksi ja mukaan lähtevien nimilistaksi. "Petersiä" ja hänen aina hyvässä terässä olevaa lapinleukuakin tarvittiin nyt puolustamaan sivistystä ja rauhanomaista elämää barbariaa vastaan. Siisti pino syntyy terroristeistakin siinä kuin kakkosnelosista?, ajatteli "Peters" ja koetteli sormellaan leukunsa terää. Sekä työkalu että mies olivat valmiita tulevaan koitokseen, mutta tarkastelemme välillä vastapuolen, "vapautusliikkeen" tekemisiä. Tämän tarinan pahikset ovat viralliselta nimeltään Front for the National Liberation of the Congo (FNLC), ja he olivat yrittäneet kaivoskeskus Kolweziin jo edellisvuonna, mutta se oli jäänyt yritykseksi. FNLC halusi kukistaa Mobutun hallituksen Kongossa, mutta sen tukialueet Angolassa olivat riippuvaisia paikallisten sissiliikkeiden tms. FNLA:n ja UNITA:n tuesta. Mobutu tuki näitä molempia, sillä ne vastustivat Neuvostoliiton ja Kuuban tukemaa Agostinho Neton (MPLA) hallitusta Angolassa. Mobutun yritykset saada apua FLNC:tä vastaan em. eläteiltään olivat  tuloksettomia, sillä nämä olivat juuri hävinneet sodan kilpailevaa firmaa, MPLA:ta, vastaan.  Agostinho Neto ja hänen itä-blokin tukijansa antoivat nyt FNLC:lle raskasta aseistusta ja koulutus-apua. Vuoden 1977 invaasiota vastaan Mobutu sai  tukea mm. Ranskalta, Marokolta ja FNLA:lta.    ; Tässä järjestyksessä: UNITA, FNLA, MPLA, Kuuba. Nämä olivat Angolan sodan aktiivitoimijoita. Neuvostoliitto ja Itä-Saksa lähettivät massoittain aseistusta ja "neuvonantajia", -myöhemmin myös Etelä-Afrikka Unitan puolelle. Ei ole tarkkoja tietoja, missä määrin ulkomaisia neuvonantajia osallistui toimintaan Katangan alueella, mutta "Peters" kertoo kohdanneensa mustien viinalla ja huumeilla värvättyjen rivimiesten lisäksi kuubalaisia ja itäsaksalaisen kouluttajan. Kohtaamiset olivat näiden kannalta surullisia, kuinkas muuten. Afrikkalainen sodankäynti on toisenlaista. Sitä on yritetty sivistää, karsia sotilaallisesti turhia t. vahingollisia raakuuksia, ja rajoittaa sodankäyntiä aseellisten joukkojen väliseksi eri afrikkalaisten hallitsijoiden ja siirtomaavaltojen toimesta, mutta tuloksetta. Afrikassa sotiminen on spontaania, alkuvoimaista. "Sotilaat" juoksevat hyppien pitkin vallattavien kylien raitteja, ampuvat sarjoja lähinnä itsetehostuksen ja pelottelun motiivilla, ja kun kylä on lamaantunut pelon ja terrorin tuloksena, alkaa yleinen naisten raiskaus ja prekaarimainen "omaisuuden haltuunotto". Angolan ja Katangan "vapautus"sodat ja sisällisodat eivät olleet poikkeuksia, vaikka joukkoja ohjastivat eurooppalaiset marxilaiset, joilla osalla oli jopa rauhanliike-tausta!? Kuubalaisten yritys "vallankumouksen viemiseksi" Afrikkaan tuli näemmä 30-v-juhlituksi, joten heidän ystäviensä Kolwesin-retki siis kaipaa myös muistelua? Mutta miten kaipaavat muistamista "vapautusliikkeiden" skandinaavi-taustaiset tukijoukot? Pidetäänkö muistobileet Maarianhaminassa vaiko Karjaalla? "Peters", tuo mainio Kotkan-poika, kertoo kirjassaan "Legioonan isku Kolwesiin", ISBN 978-951-31-4110-3, kohtaamisestaan itäsaksalaisen terroristi-kouluttajan kanssa, mutta ketään pohjoismaisempaa hän ei siellä tavannut "face-to-faces", mitä voinee harmitella? Toukokuussa v.1978 kommunistisella höpinällä ja huumeilla rohkaistut FNLC:n "soturit" ylittivät uudelleen Zairen rajan mukanaan runsaasti aseistusta ja panssariajoneuvoja. Kylä kylän jälkeen joutui marxilaisten "vapauttajien" haltuun, ja (pakko)värvätyistä nuorista miehistä koottiin innokasta mutta kuritonta vapautusarmeijaa. Paitsi raha ja päihteet, värväytymiseen innosti lupa toteuttaa vapaasti aggressiota ja muuta asiaankuuluvaa hubaa vastahakoisimpien kylien asukkaisiin. Peters kertoo kirjassaan, millaisia havaintoja hän ja legioonalaiset saivat tehdä tiedusteluretkillä vihollisen hallussaanpitämillä alueilla. Se ei ole kaunista kerrottavaa. Otettuaan Kolwesin kaivoskaupungin haltuunsa, FNLC aloitti asiaankuuluvat toimet: Eurooppalaisia asukkaita murhattiin 80 tai yli 250 lähteestä riippuen , joista 34 yhdessä ainoassa huoneessa, ja 200 - 800 kaivoksen afrikkalaista työntekijää ja heidän perheenjäseniään jakoi saman kohtalon. Näille onnettomille legioonan poliittista syistä viivästynyt väliintulo tapahtui liian myöhään. Ei ole syytä maalailla Kolwesia etnisen harmonian ja tasa-arvon paratiisiksi, sillä työnjohto ja insinöörit olivat useimmin eurooppalaisia, ja mustat työntekijät lähiseudulta tulleita maanviljelijöiden poikia, joiden ainoa koulutus oli kaivosyhtiön antamaa. Musta lukeneisto oleskeli siihen aikaan mieluimmin virkamiehinä pääkaupungissa tai löhöli Euroopassa imien epämääräisiä vaikutteita eurooppalaisten yliopistojen lähikortteleiden kuppiloissa. Osa näistä kahvilaradikaaleista oli valitettavasti päätynyt politrukeiksi FLNC:n kaltaisiin joukkioihin, mikä ei tuottanut hyvää heidän maanmiehilleen. "Vapaustaistelijoiden" käsissä musta ja valkoinen kolwesilainen oli tasa-arvoinen, sillä henki ja maallinen omaisuus lähtivät yhtä liukkaasti, -ja usein tuskallisten kokemusten jälkeen. Sitten tuli legioona. Ranskan muukalaislegioona valtasi ja rauhoitti Kolwesin ja Shaban maakunnan l. Katangan seitsemässä päivässä, vaikka he joutuivat aluksi toimimaan ilman raskasta aseistusta ja pienehköllä joukolla. Tämä on tyypillistä afrikkalaiselle sodankäynnlle: Kohdatessaan sotilaallista vastustusta, afrikkalainen sotajoukko hajoaa. Sen rippeet jatkavat sitten ryöstelyä ym. lajityypillistä käyttäytymistä pieninä ryhminä omaan laskuunsa. Tälläiseen jälkipuhdistukseen ja panttivankeineen vetäytyvän vihollisen takaa-ajoon joutui Peterskin.

Ymmärtääksemme Kolwezin sodan taustaa, meidän täytyy kysyä sotilasasiantuntijaltamme: "Aamu koitti zairelaisessa Kolwesin kaivoskaupungissa toukokuun kolmantenatoista, v.1978. Tavallisesti helluntaita edeltävänä lauantaina kaupungin kolme tuhatta eurooppalaista asukasta odottivat rentouttavaa viikonloppua kotona tai ytäviensä seurassa perheineen läheisellä järvellä. Useimmat nukkuisivat myöhään ja nauttisivat päivästä minkään kiireen häiritsemättä, sillä kukaan joka työskentelee Afrikassa ei voi olla pian sopeutumatta sen elämäntahtiin. Kolmastoista toukokuuta ei kuitenkaan ollut kuin mikä tahansa muu päivä Kolwezissa. Edellinen ilta oli ollut rauhaton, ja epävarma ilmapiiri oli levinnyt kaupunkiin. Koirat olivat haukkuneet läpi yön, ja ulkomaalaiset huomasivat heräilevänsä vähän väliä katsomaan kelloa aamua odottaen. Viiden aikaan aurinko oli nousemassa. Jotkut eurooppalaisista olivat jo hereillä, ja valmistivat aamiaista, toiset katsoivat ulos ikkunoista huomaten kadut epätavallisen tyhjiksi ollakseen markkinapäivä, jolloin kaikki yrittävät olla ensimmäisinä torilla saadakseen parhaan hinnan. Kadut eivät pysyneet tyhjinä pitkään.Pian auringonnousun jälkeen ammuntaa kuului eripuolilta kaupunkia. Tämä ei sinänsä ollut hälyttävää. Zairen armeija tunnetaan tavasta ammuskella milloin mistäkin syystä, mutta kun tulitus vain kiihtyi ja armeijan sotilaita alkoi juosta pitkin katuja sekalaisissa uniformuissa, oli selvää ettei tästä tulisi tavallista viikonloppua Kolwezissa. Kuolema oli saapunut kaivoskaupunkiin, ja monilla sen asukkailla, paikallisilla tai ulkomaisilla, oli vähemmän kuin viikko elinaikaa jäljellä. Pian kaupunki olisi ruumishuone useiden satojen kuolleiden lojuessa sen kaduilla. Neljä erilaista armeijaa tulisi iskemään Kolweziin tulevina päivinä. Jälleen kerran ihmiset pudistelisivat päitään, mutisten "C'est l' Afrique!", "tämä on Afrikkaa!" Toisen maailmansodan jälkeen terrorismin uhkaa on käytetty aiempaa enemmän. Hallitukset ovat ponnistelleet löytääkseen keinoja vastata tähän ongelmaan, ja taakka on usein annettu sotilaiden kannettavaksi. Yrityksistä vapauttaa panttivangit muistetaan useimmin Israelin huimapäinen isku Entebbessä ja vähemmän onnekas USA:n "Desert One" -operaatio. Harvat tietävät "Operaatio Dragonista" v.1964, Belgialaisen Paracommando Regimentin (laskuvarjo-joukkojen) ja U.S. Air Forcen iskusta, joka oli ensimmäinen panttivankien pelastusyritys maailmansodan jälkeen. "Dragon" onnistui erinomaisesti, ja 2000 panttivankia pelastettiin Kongon "Simba"-kapinallisten käsistä. Niille, jotka muistavat Dragon-operaation, on helppoa nähdä Belgian Paracommando Regimentin ja Ranskan 2éme Regimentin toiminta v.1978 sen toisintona. Ranskan Toinen Laskuvarjorykmentti, 2e Régiment Étranger de Parachutistes, (2d R.E.P.), belgialaiset ja Zairen armeijan joukot joutuivat pelastamaan Kolwezin kaivoskeskuksen ulkomaalaiset operaatiossa, jossa poliittiset eroavaisuudet estivät yhteistyötä joukkojen välillä jokaisen maan järjestäessä omaa operaatiotaan." by Lieutenant Colonel Thomas P. Odom   8o   Entä miten entisten Moise Tsomben katangalaisten santarmien joukko päätyi marxilais-leniniläisen runoilijan Agostinho Neton ja kuubalaisten apulaiseksi? Sen kertoo meille jälleen everstiluutnantti T.B.Odom: "Portugalin afrikkalainen imperiumi lähestyi loppuaan v.1974. Angolassa portugalilaiset olivat jo vuosia taistelleet angolalaisia nationalisteja vastaan, jotka halusivat ottaa oman maansa kontrolliinsa. Tähän taisteluun oli liittynyt kolme ryhmää: "National Front for the Liberation of Angola" (FNLA), jota johti Holden Roberto, the "Angolan täydellisen Itsenäisyyden Kansallinen Liitto" (UNITA) johdossaan Jonas Savimbi, ja Agostino Neton johtama "Popular Movement for the Liberation of Angola" (MPLA). Kun armeija kaappasi vallan Portugalissa, se ennakoi kolonialisminvastaisen taistelun loppua Portugalin siirtomaissa, mutta Angolassa oli yhä ratkaisematta, kuka saa vallan portugalilaisten jälkeen. FNLA, UNITA ja MPLA olivat hyvin epäluuloisia toisiaan kohtaan. Roberton FNLA edusti kansallismielistä linjaa, ja sai suurimman kannatuksensa pohjoisessa kongo-heimolta. UNITA oli samoin kansallismielinen ja heimosidonnainen. Sen tukijoita olivat ovimbundut etelässä. MPLA suuntautui vahvasti marxismi-leninistiseen dogmaan ja oli vahvasti riippuvainen Neuvostoliiton ja Kuuban tuesta. Useimmat MPLA:n tukijoista olivat intellektuelleja, mulatteja ja muita Luandan ympäristöstä. Mikään näistä järjestöistä ei ollut kiinnostunut yhteistyöstä muiden kanssa. Mobutu oli pitkään tukenut Angolan sissiliikkeitä. Hänen suosikkinsa oli Roberto, ja Mobutu tarjosi aseita ja koulutusta FNLA:lle. Roberto oli Mobutun sukulainen avioliiton kautta. Mobutun kiinnostuksena oli varmistaa ystävällinen naapurimaa Zairen eteläiselle rajalle, ja hän yritti pitkään neuvotella koalitiohallitusta Angolaan siirtymäkaudeksi, käsittäen FNLA:n, UNITA:n ja ainakin osan MPLA:ta. Kun suunnitelman portugalilaiset taustavoimat kaatuivat Portugalin toisessa vallankaappauksessa, Mobutu yritti sekaantua Angolaan suoremmin. Mobutu, jolla oli runsaasti etuja valvottavanaan, päätyi suoraan aseeliseen väliintuloon MPLA:ta vastaan. Pelkillä numeroilla tarkasteltuna FNLA oli vahvin näistä ryhmistä. Sen harjoitusleireillä oli 10 000 miestä ja Angolassa 2000. Mobutu suostutteli sekä USA:n että Kiinan tukemaan FNLA:ta, ja molemmat näistä toimittivat sekä aseita että rahaa FNLA:lle. Mobutu myös edisti UNITA:n ja FNLA:n lähentymistä, perustaen näiden yhteiseen vihaan MPLA:ta kohtaan. Lisäksi Etelä-Afrikan oletetaan rohkaisseen UNITA:n tukemista etelässä, koska hekään eivät pitäneet kommunistisen hallituksen mahdollisuudesta Angolassa. Mobutu huolehti myös, että FAZ (Zairen asevoimat) varasi tarkoitukseen koulutettuja miehiä ja nykyaikaisia aseita. Henäkuun ja elokuun välillä v.1975 yhteensä viisi FAZ:n pataljoonaa ylitti rajan Angolaan ja Cabindaan. Lokakuussa FNLA:n ja UNITA:n joukot olivat vain kahdenkymmenen mailin päässä Luandasta. Samaan aikaan Etelä-Afrikan joukot, FNLA ja UNITA työntyivät etelästä. Kaikki olisi mennyt Mobutun kannalta hyvin lokakuuhun asti, kun yllättäen vastarinta Luandan edustalla koveni. Mobutun vanha vihollinen, Katangan santarmisto, oli sekaantunut sotaan. Seurauksena vuoden 1967 palkkasoturi-kumouksen epäonnistumisesta ja Mobutun kostotoimista Katangan asukkaita kohtaan, suurin osa Katangan santarmeista oli maanpaossa etelässä. Portugalilaiset olivat käyttäneet heitä kukistamaan levottomuuksia, ja kehittäneet heistä kapinoidenkukistamis-yksikön, jonka johdossa oli entinen katangalainen poliisikenraali Nathaniel M´Bumba. "Black Arrows" -nimellä nämä entiset santarmit olivat käyttökelpoisia vastapainoja Mobutun tuelle FNLA:lle. Kesäkuussa 1968 he alkoivat käyttää nimeä Front for the National Liberation of the Congo (FNLC). Kun portugalaisten vallan loppu lähestyi, FNLC liittoutui mieluimmin MPLA:n kanssa, kuin luotti Mobutun tarjoukseen armahduksesta. Liitto FNLC:n kanssa tuona kriittisenä hetkenä oli MPLA:n pelastumiselle hyvin tärkeää. Juuri kun Mobutulla näytti olevan voittajan potti Angolan pelissä, FNLC sai tilaisuutensa kostoon. Kuubalaisten uudelleenvarustamana ja kouluttamana ex-santarmit hidastivat FAZ-FNLA:n hyökkäystä ja mahdollistivat kuubalaisille joukkojen, aseiden ja lentokoneiden tuonnin Angolaan. Lähellä ollut FAZ-FNLA:n voitto vaihtui epäonneen. Hyökkääjät löytiin hajalle ja näitä ajettiin takaa pakomatkalla rajalle, jonne ne kiirehtivt ryöstäen ja hävittäen asumuksia tien varrelta. 28. helmikuuta 1976 Mobutu ja Agostino Neto allekirjoittivat Brazzavillen sopimuksen lopettaakseen konfliktin ja samalla molemmin puolin rajaa toimivien oppositioryhmien tukemisen. Toimenpide oli turhanpäiväinen. Seikkailu Angolassa oli Mobutulle täydellinen fiasko. MPLA oli turvallisesti Luandassa, ympäröitynä kuubalaisilla joukoilla (-ja suomalaisilla rauhanpuolustajilla. suom.huom.). Mobutun nimi oli nyt ruma sana afrikkalaisen nationalismin maailmassa. CIA:n sekaantuminen, julkiseksi tulleena, varmisti että seuraava USA:n presidentti olisi vähemmän halukas kuuntelemaan Mobutun hysteriaa kommunismin lähestymisestä, ja asiasta kehkeytyi kiistelyä USA:n kongressissa. FAZ oli jälleen kerran osoittanut kykenemättömyytensä, ja mikä tärkeintä, MPLA:n Agostino Neto jäi kiitollisuudenvelkaan FNLC:lle sen tuesta sodassa, ja tähän kiitollisuuteen voisi liittyä tuki FNLC:n yritykselle ottaa haltuunsa vanha alueensa, jota nyt kutsuttiin Shabaksi. Entiset santarmit eivät odottaisi kauaa maksunsa perimisessä." by Lieutenant Colonel Thomas P. Odom Lähde.     Inside Kolwezi: Toll of Terror LA LEGION SAUTE SUR KOLWEZI http://www.monde-magouilles.com/kolwezi.php http://legion1159.skyrock.com/2.html Colonel Erulin: Zaire Rescued by the French Foreign Legion Pietiläinen Kyösti – Kaarnakari Juhan-Ville: Legioonan isku Kolweziin

Keitä olivat "Katangan tiikerit"? Edellä annoimme ev.lt. Th.B.Odomin esitellä sen poliittisen kehityksen, joka teki Kongon itsenäistymistä seuranneen sisällissodan katangalaisista paramilitaareista Kuuban ja Itä-Saksan ohjastamia terroristeja. Everstiluutnanttimme ei kuitenkaan puuttunut siihen, millaisia henkilöitä nämä "tiikerit" olivat. Voimme hahmottaa ilmiötä muiden Afrikan sisällissotien ym. "vapaus"taisteluiden avulla. Tässä näytiksi vuoden -78 epäiltyjen kiinniottoja Kolwezissa: Pidätetyt vaikuttavat nuorilta, jopa lapsilta. Ei kai tälläisille aseita anneta? -Paitsi Afrikassa: Kolwesilaiset, mustat ja valkoiset, joutuivat toukokuussa 1978 kohtaamaan heidän kaltaisiaan "taistelijoita". Nuoria poikia, joiden lapsuuden joku oli katsonut oikeudekseen katkaista, ja tulla heidän kotikyläänsä suurella voimalla ja ryminällä, osoittaen ylivertaisuutensa tappamalla kaikki jotka sanovat poikkipuolisen sanan, ja houkutellut nämä pojat ja heidän kaltaisensa aseellisiin joukkoihinsa. Pojille annetaan tappavia aseita, ja vallantunne on rajaton. -Ja tätä valtaa täytyy myös käyttää! Itäblokin aseita ja petomaisiksi villiinnytettyjä kakaroita, -tämä seikka ei ole muuttunut sitten Angolan ja Katangan sotimisten, ja ylläolevien Liberian uutiskuvien kaltaisia saamme nähdä yhä uudelleen ja uudelleen milloin miltäkin kolkalta Afrikkaa, elleivät "vastuulliset" toimittajat huomaa sensuroida? Sotilaallisesti afrikkalaiset "vapautusarmeijat" ovat sekä tehottomia että tehokkaita. "Normaalissa" sodankäynnissä ne eivät pysty pitämään asemiaan, vaan saattavat sännätä pakoon tai hajaantua elleivät usko lujasti ylivoimaansa. "Petersin" raportti Kolwezin taisteluista kertoo aivan toisenlaisesta sodasta, sellaisesta johon "Katangan tiikerien" kaltaiset soveltuvat: Tunkeutuessaan Kolwezin kaupunkialueelle legioonalaiset joutuivat etsimään ryöstelijöitä talo-talolta, kulkien maisemassa jota leimasivat silmittömän hävityksen merkit. "Tiikerien" asemilla ei ollut minkäänlaista sotilaallista logiikkaa, vaan niitä löytyi vauraimmista taloissa, joissa terroristit makasivat selviämässä humalastaan t. huumepöhnästään pullonsirpaleiden, ulosteiden ja muun hävityksen keskeltä. Annamme "Petersin" kuvata terroristien toimintaa: "Taloissa vallitsi yksitoikkoisen samankaltainen sekamelska. Kaikki paikat oli ryöstetty, ja mitä oli jäänyt jäljelle, oli käsittämättömässä vimmassa tuhottu ampumalla tai muuten rikkomalla." "Legioonan isku Kolweziin", s.131. "Nopea askel ja kunnon potku rangerilla oveen lukon viereen. Lukko antoi periksi ja ovi paiskautui auki hajoten samalla puoliksi. Siirryin nopeasti seuraavaan huoneeseen ase ampumavalmiina. Huone oli melko iso, vaikutti olohuoneelta. Siellä vallitsi sekamelska, moniin paikkoihin oli ammuttu aivan kuin vain huvikseen. Luodinreikiä oli sohvassa ja muissa huonekaluissa, peilit ja kaapit oli rikottu ampumalla. Etenimme toisiin huoneisiin. Caporal chef, tule katsomaan, McWay huusi. -Tänne nopeasti. Menin rikkiammutun käytävän lävitse huoneeseen, jonne McWay oli mennyt jo sisälle. Kammottava mädäntyneiden ruumiiden haju tulvahti voimakkaana vastaamme. ... McWay seisoi huoneen ovella ja pyöritti päätään. -Katso Peters, koko perhe on ammuttu tänne.'"... sivu 114. Likasin kylässä Peters ja legioonalaiset saivat nähdä, miten "antikolonialistien" yllyttämät jenginuoret kohtelivat paikallisia mustia afrikkalaisia: "Kersantti ja caporal chef, tulkaa katsomaan mitä kylässä tapahtuu, Listello sanoi. Nousimme ylös ja siirryimme ase kädessä ja kiikarit kaulalla kumpareen päälle katsomaan, mitä erikoista Listello oli kylässä havainnut. Vaikka paikassa ei ollut valoja, ja ilta oli jo hämärä, niin kiikarilla näimme kuinka useita "katangan tiikereitä" ... meni kalashnikovit lonkalla roikkuen mataliin taloihin ja savimajoihin. ... Näimme kuinka majoista raahattiin nuoria naisia pihalle käsistä ja jaloista retuuttaen. Olimme niin lähellä kylää, että naisten kirkuminen kuului hyvin kumpareellemme asti. ... Tiikereiden hoipertelevasta kävelytyylistä päättelimme, että ainakin osa heistä oli humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisina. ... Jatkoimme tähystystä, ja silmiimme sattui vielä karmaisevampi näytelmä kylän toiselta reunalta. Pienissä hajanaisissa ryhmissä liikkuvat kapinalliset tunkeutuivat kylän laidalla majoihin ja rakennuksiin potkimalla ovet tieltään. Tiikerien päästyä sisään eräästä majasta ryntäsi muutama nuori musta nainen ulos kirkuen sydämeenkäyvästi hädissään. Välittömästi perässä tuli yksi kapinallinen... Tiikeri pysähtyi ovensuuhun ja kylmästi laski pitkät sarjat kumpaankin tyttöön. Sarjat sattuivat näiden selkään heittäen kummankin kasvoilleen maahan. ... Näin kuinka taisteluryhmämme johtajan poskilihakset kiristyivät ja kuulin hampaiden kirskuvan. Kersantti ei sanonut mitään. ... Minä puhuin: Aikaisin aamuyöstä, kun tiikerit nukkuvat sikeästi känniään pois tai lojuvat huumehouruissa, me..." sivut 147-148. Vapaaseen aggressioon ym. itsensätoteuttamiseen valtuutetut lapsi- ja teini-soturit ovat ns. vapautusarmeijojen kehittämä formaatti, jonka sittemmin omaksuivat mm. Liberian yksityisarmeijat. Tunnottomat sotaherrat ja politrukit päästävät nämä nuoret valloilleen huumeilla ja viinalla yllytettynä, -ja lupauksella saada tehdä löytämilleen tytöille ja naisille ihan-mitä-vaan. Nähtyään riittävästi tämänkaltaisen joukon työnjälkeä entinen kotkalainen duunari, "legioonalainen Peters", oli yhä vähemmän motivoitunut ottamaan vankeja "katangan tiikereistä". Juuri tälläisten joukkojen mukana eräs pohjoismainen "rauhanpuolustajakin" oli parisen vuotta "vapauttamassa" Angolaa. Hänen aseveljistään, "Black Arrow"-joukosta, tuli sitten näitä "Katangan tiikereitä ". Peace and Love?.

Legioonan kersantti Sabljic kuljettaa tässä "Katangan tiikerien " jäseneksi epäiltyä. Jos kaverin asiat ovat kunnossa, hänellä ei ole pelättävää...	Tässä kuvassa ilmeet ovat vähemmän tuimia, ja Kolwezin verilöylystä pelastuneet eurooppalaiset lapset nauravat jo vapautuneesti. Kersantillakin on hauskempaa kuin viereisessä kuvassa. Päivänkin myöhästyminen pelastusoperaatiossa...??

Tapahtumat lyhyesti: 11.05.1978: FNLC:n joukot ylittävät Kongon rajan Angolasta ja Sambiasta käsin. 3000-4000:n miehen vahvuisina, jakaantuneena kahteen kolonnaan joista toinen tunkeutuu rauhallisena pidetyn ja vartioimattoman Kongon-Sambian rajan yli kohteena Kolwezin kaivoskaupunki. Kongon armeija lyödään. Invaasiota johtaa kenraali(?) Nathanael M´Bumba, MPLA:n tärkeä liittolainen äskettäisessä Angolan sisällissodassa, ja joukkoja seuraa kuubalaisia ja itäsaksalaisia kouluttajia. FNLC ottaa riveihinsä ainakin 500 paikallista "miliisia", ja raskaaseen aseistukseen sisältyy mm. BTR-60 panssaroituja joukkojenkuljetusvaunuja. 13.05.1978: FNLC ottaa yhdessä päivässä haltuunsa Kolwezin ja aiheuttaa tappioita Kongon lakuvarjojoukoille. Terroristien armoille jää noin 100 000 paikallista asukasta ja 2-3 000 eurooppalaista, joista 400 on ranskalaisia. Ulkomaalaisten turvallisuus on tästä alkaen vaarassa. 14.05.1978: FNLC:n paramilitaarit tappavat 9 belgialaista ja yhden italialaisen. Joukkomurhan pelko kasvaa. 16.05.1978: Kongolaisten laskuvarjojoukkojen yritys saada jalansijaa Kolwezissa epäonnistuu raskain tappioin. Viimeiset Zairen hallitukselle uskolliset joukot poistuvat Kolwezista. Ensimmäiset eurooppalaisten joukkomurhat, 39  kuollutta, joukossa myös naisia ja lapsia. 17.05.1978: Kapinalliset etsivät eurooppalaisia kaupungista murhatakseen heidät. 50 joukkomurhataan järvellä kaupungin eteläpuolella. Murhia myös eripuolilla kaupunkia. Muukalaislegioonan laskuvarjo-joukkojen, 2d R.E.P:n, komentaja everstiluutnantti Philippe Erulin saa käskyn 6:n tunnin valmiudesta lähteä joukkoineen Zaireen. 18.05.1978: Eversti Gras: in valmistelema suunnitelma hyväksytään Pariisissa. Pariisista pyydetään operaation käynnistymistä, mutta Gras vastustaa. Gras tapaa belgialaiset ja amerikkalaiset koordinoidakseen toimintaa heidän kanssaan. Belgialaiset vastustelevat. Gras kertoo, että kapinalliset ovat määränneet panttivangit (3000-2500 eurooppalaista oli jäänyt Kolweziin terroristien käsiin)tapettaviksi ja aikovat perääntyä, ja siirtää operaation alkamisen 19.päivään. Tällöin se tapahtuu yksin ranskalaisten toimesta. 18.05.178, klo. 02.20: everstiluutnantti Erulin määrätään liikkeelle 2d R.E.P:n l. muukalaislegioonan toisen laskuvarjorukmentin kanssa Solenzaran lentokentälleKorsikassa Zaireen siirtymistä varten. Ensimmäinen lentokuljetus lähtee klo. 15.20.Erulin saapuu Kinshasaan klo.23.15. Operaation pitäisi alkaa varhain aamulla. 18.05.1978, klo. 13.15: Belgialainen Paracommando Regiment johdossaan eversti Depoorter aloittaa siirtymisensä Kamina n kentälle Zairessa. Rykmentti on perillä 19.05. klo. 14.00 . 18.05.1978, klo.23.00: 2d R.E.P., 650 miestä, saapuu kuljetuksella Zaireen Kinshasan lentokentälle. 19.05.1978, klo.15.40: Legioonalaisten ensimmäinen aalto hyppää Kolweziin. Tappiot maahanlaskussa kaksi miestä, molemmat toisesta aallosta. Hyökkäys kohti Kolwezia ja lentokenttää alkaa. Depoorter pyytää Brysselistä lupaa liittyä operaatioon vielä 19.päivän aikana, mutta pyyntö evätään. Depoorter saa operaatioluvan 20.05 -päiväksi. 20.05.1978: Legioona vapauttaa Kolwezin lentokentän kapinallisista. Belgialaiset saapuvat lentokuljetuksina Kolwezin kentälle, kaupunkia puhdistetaan kapinallisista, jotka ovat alkaneet tappaa panttivankeja. Poliisiasema onnistutaan valtaamaan niin, että kaikki 36 panttivankia saadaan elävinä, kapinallisten suhteen sattuu toinen vaihtoehto. FNLC yrittää vielä vastahyökkäystä mm. neuvostovalmisteisten kevyiden panssarivaunujen tuella, mutta turhaan. Päivän kuluessa Kolwezi on vapautettu terroristeista. Belgialaiset osallistuvat taisteluihin. Ranskalaiset iskevät terroristeja tukevaan Manikan kaupunginosaan. Ranskalaiset kohtaavat Metal-Shabassa suuren joukon terroristeja. Belgialaiset evakuoivat noin 2000 eurooppalaista Kolwezin lentokentän kautta. 21.05.1978: Depoorter saa suoritettua belgialaisille määrätyn tehtävän, ja saa käskyn palata Kaminaan. Erulin jatkaa operaatiotaan. 2d R.E.P:n ajoneuvot saapuvat USAF:n kuljetuskoneilla Lumumbashiin, ja laskuvarhojääkärit siirtyvät jatkamaan vihollisen takaa-ajoa ja maaseudun puhdistamista. 22.05.1978: Belgialaiset siirttyvät Kaminaan, ja valmistautuvat Belgiaan palaamiseen. 1.pataljoona pysyy Zairessa 03.06. asti ja 3.pataljoona heinäkuulle. Legioona jatkaa maaseudun puhdistamista terroristeista. 27.05.1978: 2d R.E.P. siirtyy Kolwezista Lumumbashiin. Partionti maaseudulla jatkuu, ja panttivankeja saadaan vapautettua mm. Kapatan kylästä. "Katangan tiikerit" ovat menettäneet operatiivisen johtonsa mutta jatkavat maaseudun terrorisoimista ryösteleviksi jengeiksi hajonneina. Näitä legioona nyt metsästää. 28.05.1978: Kolwezi luovutetaan monikansallisten afrikkalaisten joukkojen hallintaan. Legioona palaa Korsikalle. Suurin osa kaupungin kolmestatuhannesta eurooppalaisesta asukkaasta pelastettiin ja evakuoitiin Eurooppaan. "Operation Leopard" on nyt ohi. Legioonan tappiot ovat 5 tai 7 kaatunutta ja useita haavoittuneita 560:sta operaatioon osallistuneesta. Terroristeja on ollut enimmillään 4-5000, eikä heidän tappioistaan ole tietoa. Heidän esimiehiään ja taustavoimiaan se vähiten kiinnosti. Kolwezin eurooppalaisten evakuoiminen onnistui, terroristit ajettiin takaisin Sambiaan ja Angolaan, ja alueelle palautui rauha.

Missä eurooppalainen sivistys ja viattomat ihmiset ovat vaarassa, siellä tarvitaan reippaita ja osaavia miehiä!	Maailma kiittää Kolwezin asukkaiden pelastajia, everstejä Erulin ja Gras.

Maaotteluhengessä: Hyvä Suomi!

Eurooppalaisilla lapsilla on oikeus turvalliseen tulevaisuuten!

Eurooppalaisen sivilisaation suurin ukha ei ole enää neukkujen ydinaseet, vaan kouluttamattomat lauma-soturit: Marxilaista tai "antikolonialistista" potaskaa jauhavat agitaattorit ja muut rauhanpuolustajat antavat heille (itäblokin) aseet ja viinaa ja huumeita, ja sitten mölyävä lauma päästetään irti. Ne ovat eräänlaisissa bailuissa, juoksevat hypellen pitkin katuja ja kylänraitteja, päästelleen miehisyyden-symboleistaan, venäläisistä rynnäkkökivääreistä, tähtäämättömiä sarjoja ympäriinsä. Nyt ollaan kovia jätkiä! Ammutaan kaikkea mikä liikkuu tai särkyy iloisesti kilisten, sillä kysehän on lapsellisesta itsetehostuksesta eikä organisoidusta sodankäynnistä. Pietiläiselle l. "Petersille" näiden afro-vallankumouksellisten "taistelijoiden" kohtaaminen sujui rutiinilla, mutta heidän ja siviiliväestön kohtaamisen jälkien näkeminen oli henkisesti raskaampaa. Suojaton siviilihän on tälläisen vallankumouksellisen(?) "sodankäynnin" kohde. Jos jenkit eivät menesty Irakissa, se ei johdu heidän taistelukunnostaan vaan siitä, etteivät he pysty suojelemaan irakilaisia siviilejä tämänkaltaisilta kiilusilmäisiltä terroristeilta. Angolan sisällissota oli tätä näin, Zimbabwen "vapaustaistelijat" olivat juuri näitä, Kongon/Zairen sodat olivat tätä samaa, Liberian sisällisota oli sitä itteensä, ... -Afrikkalainen sota ei muutu muuksi? Kun "Peters" kuului sotilaalliseen yksikköön, jonka jäsenet oli koulutettu sekä sotilaalliseen osaamiseen että kurinalaisuuteen, hänen vastapuolellaan oli lapsista, teineistä ja aikuisista koostuva nuorisojengi, jonka kuubalaiset, itä-saksalaiset ja länsimais-marxilaiset ohjastajat toivat toiminta-alueelle, ja päästivät irti. Heidän "vallankumouksensa" voittaisi vain jos sekasorto johtaisi kaaokseen (synonyymi: "Anarkia"), jossa vasemmistokähmijät voisivat ottaa vallan laillisten vallanpitäjien kulutettua voimansa turhiin yrityksiin järjestyksen ja yleisen turvallisuuden palauttamiseksi. Tässä on se metodi pähkinänkuoressa. -Painakaa mieleenne sillä ette lue tätä usein. Kun valta olisi oikeissa (EI oikeistolaisissa) käsissä, terrorisoivat laumat hoidettaisiin lyhyesti ja ilman muodollisuuksia. Kukaan ei nokkaansa koputtaisi, sillä vasemmistoriehujat hankkivat a-i-n-a lyhyessä ajassa yleisen inhon ja vihan päälleen. Juuri siksi "vanhojen bolshevikkien" ja radikaalien teurastaminen oli Stalinin viisain teko kannatuksensa varmistamiseksi venäläisten suurten joukkojen keskuudessa: Vallankumouksen jälkeiset radikaalit kokeilut ja (silloin vielä vähäinen) terrori olivat pelästyttäneet musikat, ja kun stalinistit alkoivat hävittää puolueen vanhoja jäseniä, anarkisteja, trotsilaisia ja kulttuuriradikaaleja, kansa koki valheellisen turvallisuuden tunteen. Näin se käy! Ettemme syyttäisi t. leimaisi vain mustia afrikkalaisia, joilla on tarpeeksi huolta Tatu Vanhasesta, ja puna-armeijaa, otan esimerkiksi läntisessä kulttuuriympäristössä kehkeytyvät lapsisotilaat: Pre-kakarat l. prekaarit. Tämä joukko toimii kuin lauma, se säntää ostoskeskukseen ja rikkoo kaikkea mikä kilisee ja saa kiksejä tavallisten työtätekevien ihmisten kauhistuneista ilmeistä. Aivan samanlaiset politrukit , kuin Katangassa, yllyttävät heitä tuhoavaan laumakäyttäytymiseen: Sakki rynnii Kampin upouuteen kauppakeskukseen kuin hyökyaalto. Se rikkoo ulko-oven lasin ja jättää seiniin merkkinsä tusseilla ja tarroilla. Hyökyaalto sotkee shoppailun temppelin, rikkoo kaupankäynnin rutiinin, eikä näytä välittävän tippaakaan siitä, että tila on varmasti täynnä kameroita. ”Ei *****, tätä mä oon halunnu tehdä pitkään!” joku huutaa. Pukumies jatkaa matkaansa kuin mitään ei tapahtuisi. Kukkapaitoihin pukeutuneet naiset katsovat hämillään kun matkapuhelinliikkeen ovi saa naarmuja ja elektroniikkaliikkeen lasiovi tipahtaa pieninä siruina lattialle. Helsingin kaupungin nollatoleranssi näyttää toimivan päinvastoin kuin päättäjät kaiketi toivovat. Kun pienimmästäkin teosta joutuu tekemisiin poliisin kanssa, ei maailma kaadu, jos joutuu isommastakin. .... Tästä Jontti ja Shaka räppäävät kappaleessaan Vittuun koko sakki: ”Ei enää mitään läppää vaan elämäntehtävä, kun possel ei oo enää mitään menetettävää.” Anna-Reetta Korhonen http://www.voima.fi/content/view/full/1808   Aivan kuin "katagan tiikerien" tulo Kolweziin!!?? Yllyttäjillä on sama metodi, sama käsiala ja samat tavoitteet Katangassa ja täällä Pohjolan perukoilla? "Peters"??!! -Pahus, jäit jo eläkkeelle... no toki ansaitulle. .